Galleriat ammottavat tyhjillään. Ihmiset eivät löydä taiteen luo. Viekäämme siis taide ihmisten luo.
Limingan Osuuspankki antoi käyttöömme vanhan puutalorakennuksen kylän keskustasta. Parempaa tilaa taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelylle ei voi kuvitella.
Tänä vuonna kevätnäyttely on kahdessa eri paikassa. Avajaiset alkavat opistolla 27.4. klo 13 ja jatkuvat Limingan keskustassa.
Luvassa on:
- lasten taidetyöpaja
- animaatioita
- sarjakuvaa
- runoja
- Rannan Vesan valokuvia...
Yhteistyökumppaneina mm. Linnukan koulu ja Oulun ylioppilasteatteri
Ajatus tuntuu upealta.
Toivon, että käytännön toteutus onnistuu yhtä lailla upeasti kuin alkuideakin.
Autiotalon valvonta lienee melkoinen urakka, ajatellen mm. mahdollisia yökulkijoita jotka pienessä tai suuressa myötälaitaisessa saattavat saada päähänsä huumorinpläjäyksen, että särjetäänpä ikkunat taidetalosta tai vastaavaa. Tai vahvan itsetunnon omaavia puberteetti-ikäisiä, jotka ovat taitavia esim. kivien heittelyssä tai spray-maalien käsittelyssä.
Toivon, että kaikki käytännön asiat ovat loppuun asti suunniteltuja.
Olisiko aiheellista kääntyä vartiointiliikkeen puoleen?
Kuulostaa kyl melko hyvältä jutulta tuo kaikki. Se olis kyllä aika mahtavaa jos joskus vois
jonkinlaista live-musiikkia diilata sinne hämärän pesään (= kevätnäytökseen). Ongelmana
on vain se että ns. "bändi" menetti kaiken itsekunnioituksensa ja viattoman rakkautensa
musiikkiin jo vuosia sitten (+ musa on paskaa). Pitäis varmaan houkutella ne joku vuosi mukaan niillä klassisilla
menetelmillä millä muusikot yleensäkin saadaan koloistansa liikkeelle: lupaamalla viinaa
soittopalkkiona (ja polttoaineena) sekä korostamalla matkailun eksoottisia ilonhetkiä.